Lapsen kylvettäminen on yleensä mukava hetki niin sinulle kuin vauvallesikin. Kylvettämisellä on monia positiivisia vaikutuksia, ja se edistää niin ihon kehittymistä kuin sinun ja vauvasi välisen siteen lujittumistakin.
|
Yksi kylvettämisen tärkeä tehtävä on ihon puhdistaminen. Pitämällä vauvan ihon puhtaana, ehjänä ja sileänä voit ehkäistä ihon kuivumista ja ärtymistä sekä auttaa ihoa kehittymään paremmin. Iholla on normaali bakteerikasvusto, joka tekee iholle hyvää. Iholla on kuitenkin myös toisinaan epäpuhtauksia aineista, joiden kanssa iho on ollut kosketuksissa, esimerkiksi virtsasta tai nenäeritteistä.
|
 |
Iho ei siis välttämättä näytä likaiselta, mutta se pitää silti puhdistaa säännöllisin väliajoin. Jos iho lisäksi kuivuu, siihen voi muodostua pieniä halkeamia, joista bakteerit pääsevät sisään. Pelkkä vesi ei puhdista ihoa tarpeeksi hyvin, sillä vesi ei irrota lian tai ulosteen rasva-aineita. Siksi vesi ei poista bakteereja. Iho tulee puhdistaa miedolla pesunesteellä, joka ei vaikuta ihon luonnolliseen kosteustasapainoon.
|
Vauvoja voi kylvettää jo aivan ensimmäisistä päivistä lähtien. Useimmat vastasyntyneet nauttivat kylvystä, ja se on viihtyisä, läheisyyttä luova ja rauhoittava hetki teille molemmille. Kylpeminen yhdessä vauvan kanssa on hyvä tapa vahvistaa vanhemman ja vauvan välistä sidettä ja luoda rauhallisuuden ja turvallisuuden tunnetta. Tuoreen äidin on kuitenkin lykättävä kylpemistä, kunnes synnytyksen jälkeinen vuoto on loppunut kokonaan.
Mukavan hetken lisäksi kylpemisellä on muitakin positiivisia puolia. Kylpeminen stimuloi vauvasi tuntoaistia ja lisää hänen hyvinvointiaan. Voit tehdä kylvettämisestä vauvallesi mukavan kokemuksen ja leikkituokion. Kylpy voi myös rauhoittaa ja rentouttaa, mikä tekee siitä oivan iltarutiinin.
Natusanilla® on laaja valikoima kylpyhetkiinne sopivia tuotteita. Kaikki Natusanin® kylpytuotteet ovat saaneet No More Tears® -merkinnän, joka tarkoittaa, että tuotteet ovat silmille yhtä hellävaraisia kuin puhdas vesi. Lue lisää tuotteistamme jäljempänä.